11. syyskuuta 2020

 Baletin syystiedote 2020


Tervetuloa aloittamaan lukuvuotta 2020-21 baletin parissa Taidekoulussa. Aloitamme tunnit normaalisti lähiopetuksena, jonka turvalliseksi toteuttamiseksi olemme tehneet erityisiä järjestelyitä. Noudatamme opetuksen järjestämisessä THL:n, Opetushallituksen ja Lapuan kaupungin ohjeistuksia. 

Tänä vuonna erityisen tärkeää on käsien pesu ennen ja jälkeen tuntien, huolehtikaa oppilaita tuodessanne, että tämä tulee hoidettua. Myös opettaja ohjaa oppilaita hyviin hygieniakäytäntöihin opetuskertojen aikana. Luokissa on käsienpesumahdollisuus, myös käsidesiä on saatavilla. Ryhmien kokoontumisten aikatauluja on porrastettu siten, että ryhmät eivät kohtaisi toisiaan opetuksen alkaessa tai päättyessä. 

Etenkin pienemmille oppilaille suosittelen, että balettivarusteet puetaan jo kotona päällysvaatteiden alle. Päällysvaatteet ja kengät voi jättää Alajokisalin aulan tai käytävän naulakoihin. Myös vessat löytyvät Alajokisalin aulasta, huolehtikaa pienten oppilaiden vessakäynti ennen tuntia, sillä opettaja ei voi lähteä viemään lapsia vessaan kesken tunnin. Oman balettitunnin alkua voi odottaa väljissä tiloissa Alajokisalin aulassa, opettaja tulee kutsumaan oppilaita täältä tunnin alkaessa ja saattaa oppilaat aulaan tunnin jälkeen. Olkaa ajoissa omaa lastanne vastassa, että ei tule hätäännystä, jos omaa hakijaa ei näy. Opettaja desinfioi luokan pintoja tuntien välillä, taukojen aikana.

Opetukseen ei saa osallistua, jos sinulla on flunssan oireita tai olet muuten sairaana! Poissaolot on hyvä ilmoittaa suoraan opettajalle what’sapp- tai tekstiviestinä niin tiedämme tunneille osallistuvien lasten määrän jo etukäteen.


Opettaja Minja Rantalan puhelinnumero on 044 4384547. Aiemmin harrastaneille oppilaille ja heidän huoltajilleen tiedoksi, että ottakaa mieluiten yhteyttä tämän työnumeron kautta. Vastaan toki edelleen myös henkilökohtaisesta numerosta, mutta siirryn pikkuhiljaa käyttämään työasioissa vain tätä edellä mainittua numeroa. Opettajan sähköpostiosoite on minja.rantala@opetus.lapua.fi

Kurssien aikatauluihin, ilmoittautumisiin ja muihin käytännön asioihin liittyen voi olla yhteydessä myös opiston toimistoon, opistosihteeri Seija Juntunen p. 044-4384533, tai sähköpostilla taidekoulu@lapua.fi, taidekoulun kotisivu löytyy osoitteesta http://www.taidekoulu.net/fi/etusivu/, kansalaisopiston toimintaa ajantasaisesti löytyy mm. https://fi-fi.facebook.com/lapuankansalaisopisto/

Kursseihin liittyvistä asioista, kuten muutokset tai opettajan sairastuessa tuntien peruutukset, ilmoitetaan teille ilmoittautumisen yhteydessä antamiinne yhteystietoihin tekstiviestein tai sähköpostilla, huolehtikaa, että yhteystietonne ovat ajantasalla opiston toimistolla. 

Kurssien sisällöstä ja balettiin muuten liittyvistä asioista opettaja tiedottaa tunneilla sekä käytössä olevilla viestintäkanavilla. 

Nettisivu, johon pidemmät tiedotteet tulevat luettaviksi on http://balettiyhdistysilluusia.blogspot.com/ ja Lapuan taidekoulun blogista voitte lukea taidekoulun taideaineiden kuulumisia ja maistiaisia tunneilta http://tpolapua.blogspot.com/

Jos käytätte facebook:ia, infoa löytyy www.facebook.com/balettiyhdistysilluusiary  Lisäksi baletilla on oma whats’app-tiedotusryhmä, ilmoittakaa opettajalle jos haluatte liittyä tähän ja lähetän teille kutsulinkin ryhmään. Ryhmän nimi on Illuusia tiedottaa ja kuten huomaatte, tuo balettiyhdistys Illuusia ry näkyy tiedotuskanavissa nimenä muutenkin. Illuusia on yhdistys, joka on toiminut pitkään Lapualla baletinopetuksen tukena järjestäen näytöksiä ja muuta toimintaa. Yhdistys on nyt käymässä läpi sääntömuutosta ja tarkoitus on muuttaa se balettioppilaiden vanhempainyhdistykseksi. Olette tervetulleita mukaan toimintaan, kun se käynnistyy. Aiheesta tiedotetaan myöhemmin lisää ja katsotaan yhdessä millaiseksi toimintaa halutaan kehittää.


Lukuvuoden 2020-21 toiminnasta tiedotetaan vuoden mittaan myös paperisin tiedottein. Perinteisesti syyskauden viimeisellä kerralla on pidetty avoimet ovet, jolloin vanhemmat ovat saaneet tulla seuraamaan lapsensa tuntia. Mahdollista on järjestää tämä vasta kevätkaudella, jos koronatilanne ei hellitä syksyn mittaan. Kevätnäytöstä on kaavailtu huhtikuun loppupuolelle, 17. ja/tai 24.4.2021. Varatkaa alustavasti nämä päivät kalenteriin, osa oppilaista esiintyy molempina viikonloppuina ja osa vain jompanakumpana. Toivotaan parasta, että tanssinäytökset tänä vuonna saadaan järjestettyä :) Myös pienempiä esiintymisiä voi tulla mahdollisuuksien mukaan vuoden mittaan. 


Balettitunneilla on käytössä yhtenäinen balettiasustus, valkoinen balettipuku ja tossut. Se helpottaa myös esiintymisten puvustamista, kun kaikilla on käytössään samanlaiset balettipuvut ja tossut. Tanssin pukuvarastosta löytyy hameita ja rekvisiittaa erilaisiin esityksiin tämän tuntipuvun täydennykseksi. Tiedotteen puvuista ja tossuista löydätte tästä alapuolelta, edellinen postaus.

Lukekaa tiedote huolella. Yhteissovitusmahdollisuus Suomen Tanssitarvikkeelta on neuvoteltu helpottamaan pukujen ja tossujen hankkimista. Sovitukset tapahtuvat viikolla 38, eli 14.-17.9.2020. Tuotteet -20% alennuksella tulee tilata itse 4.10. mennessä, tämän jälkeen alennusprosentti on -10%. Alennuskoodia emme laita tänne julkiselle nettisivulle, mutta se on jaettu koteihin paperisen tiedotteen mukana, se on näkyvillä sovituskerroilla ja sen saa tarvittaessa pyytää opettajalta.

Sovituskerralla (oma balettitunti) oppilasta kohden balettisaliin saa tulla yksi huoltaja. Huolehtikaa käsien pesu ja pyritään hoitamaan sovitus mahdollisimman väljästi. Sairaana ei saa tulla sovitukseen, kuten ei balettitunneillekaan. Ota yhteys opettajaan, jos olet estynyt osallistumasta sovituskertaan.


Suosittelen myös balettivarusteiden kierrätystä mahdollisuuksien mukaan. Illuusian facebook- sivulla on tätä varten käytettyjen balettivarusteiden kirppis, se löytyy klikkaamalla ‘kuvat’ ja alempaa balettipuvun ja tossujen kuvaa viestiketjusta. Jos ette käytä facebook:ia, voitte antaa paperilla opettajalle tiedot mitä haluatte myydä, hinta ja yhteystiedot ja opettaja voi antaa sen kysyjille. Kannattaa olla nopea näiden käytettyjen varusteiden myynnissä, sillä uusien tilaus on nyt ajankohtaista. Käytettyjä kärkitossuja voi tiedustella myös opettajan kautta. 

Muistuttaisin vielä myös hiusten kiinni laittamisesta balettitunneille! :)


Iloisen ihanaa balettiharrastusta kaikille uusille ja vanhoille oppilaille! t. Minja Rantala, Lapuan taidekoulu